Kiitos 2017, tervetuloa 2018!

Kiitetään menneestä ja otetaan uudet kujeet vastaan avoimin ja uteliain mielin. Näin vuoden vaihteessa tulee aina katsottua mennyttä vuotta ja toki mennyttä elämää yleisesti laajemmin; mitkä asiat on mennyt hyvin ja missä asioissa olisi ollut petraamisen varaa.

Pahoitteluni heti alkuunsa näin luvattoman pitkästä kirjoitusbreikistä. Joulukuu ja alku vuosi lomalaisena sairastelujen kera on laittanut kaiken "ylimääräisen" jäähylle, jotta onni ja hyvä fiilis säilyy läsnä elämässä ❤

Minun ja tyttöjen loppu vuosi meni työntäyteisesti kiireen ja sairastelujen keskellä ja tuntuikin, että vuoden viimeiset päivät vierähti harmillisesti suorittaen vuosi pulkkaan.Tämän viikon olen lomaillut tyttöjen kanssa ja sairastelut siirtyvät "uhrista" toiseen. Itsekin monta kotiäiti-vuotta viettäneenä, mietin tänään, että pian pääsee onneksi töihin ja jakamaan ajatuksia aikuisten kesken. Tsemppini ja sympatiani meneekin tällä hetkellä jokaiselle tuota maailman tärkeintä työtä tekevälle kasvattajalle.

Tässä kuitenkin hieman kuulumisia viimeisen kuukauden ajalta. Joulukuu tuntui olevan todella kiireinen ja stressaava kuukausi, vaikka yritin kaikin voimin taistella sitä fiilistä vastaan. Lomailimme joulukuun alussa Lontoossa ja se oli erittäin tervetullut breikki kaiken härdellin keskelle. 

Olin ensimmäistä kertaa Lontoossa ja kaupungeista tähän saakka, se vei sydämeni kokonaan! Jos et niin välitä kaupunkilomailusta, käy kuitenkin Lontoossa. Hyppäät metroon ja annat sen viedä sinua kaupunginosasta toiseen. Pääset kokemaan monen eurooppalaisen suurkaupungin fiiliksen eri paikoissa Lontoota. Yövyimme Airbnb:n kautta Camdenissa, joka oli todella kiva paikka Lontoon sydämmessä. Suurena sushin ystävänä suosittelen sieltä safkapaikaksi Sushi Salsaa; aivan mielettömän hyvät sushit ja ystävällinen henkilökunta tarjosikin meille yllätyksenä tuhdin ruan päätteeksi Saket 😊 Metrolla kulkeminen sujui kuin lastenleikki näin manselaisellekin; sen kun vilautit vain lähimaksukorttia metron lippulukijaan ja muutama euro oli hävinnyt seuraavana päivänä tililtä. Toivottavasti tämä lähimaksu-ominaisuus olisi joskus tulevaisuudesssa myös osa suomalaista joukkoliikennekulttuuria, sillä tämä helppous varmasti lisäisi käyttäjiä. 

Iltasafkailun viihdykettä

Pakollinen turistikuva puhelinkopissa 👱

Primrose hill


Lontoon reissailun päätteeksi lähdin töiden lomassa piipahtamaan Oulussa meidän Turvan tapa palvella-valmennuksen merkeissä. Tuo yhden yön reissu pohjoisessa oli huikea kokemus työni kannalta ja suosittelenkin kaikkia yrityksiä kierrättämään henkilökuntaa eri paikkakunnilla ja eri toimipisteissä. Tuolloin pääsee kokemaan uudenlaisen näkökulman, eri paikkakunnan myyntitilanteista ja haasteista, sekä jakamaan kokemuksia, niin puolesta kuin vastaan. Tärkein kuitenkin lienee ne hyvät fiilikset joita päästään jakamaan jonkun vähän tuntemattoman, mutta toisaalta niin tuttavallisen tyypin kanssa. Sydän oli täynnä hyvää fiilistä ja uusia ajatuksia Oulun pyrähdyksen päätteeksi.

Oulun reissun ja kivan duuniviikon jälkeen saapuikin pian joulu. Vietimme joulua kotonamme ja uusioperhekuvion syövereissä minun ja tyttöjen läheisten ihmisten saaminen saman katon alle oli hieman haastava tehtävä. Muutamien muuttuvien tekijöiden ja tirautettujen kyyneleiden päätteeksi vietimme tosi kivan ja rentouttavan joulun, kaikki saman katon alla  ❤

Vuoden 2017 päätyttyä mielessäni oli paljon kiitollisuutta, onnea, mutta myös omituista ahdistusta. Tuo ahdistuksen tunne lienee jäänteitä menneen vuoden muutoksista ja monen hyvän asian tapahtumisesta elämässä. Joskus vaan tarvitsee oman aikansa myös kaikkien hyvien juttujen pureskeluun. Olen sitä mieltä, että ihminen on sellainen olento, että se kestää vain tietyn määrän, tiettyyn hetkeen hyviä ja huonoja juttuja. Jos annetaan liikaa, ei vain yksinkertaisesti muurit kestä. Ja toisaalta, jos ei tule koskaan huonoja asioita elämään, et opi arvostamaan niitä arjen pieniä helmiä. Homma toimii toki päinvastoin; jos ei koskaan tapahdu mitään iloisia ja hyviä juttuja, jotkut pienet harmittavat epäonnet arjessa saattavat tuntua todella raskaalta.

Pohdin myös tätä tulevaa vuotta ja sitä mistä olen ja aion olla kiitollinen. Nämä asiat ovat hyvinkin yksinkertaistettuna arki. Tämä pitää siis sisällään kodin, perheen, työn, terveyden, liikunnan ja läheiset ihmiset. Eihän sitä muuta päivittäiseen onneen tarvitsekaan; eikö vaan? Ja koska olen käytännönläheinen tyyppi, päätin, että jokaisessa viikossa on  A I N A osa näitä elementtejä. 

Photo by: Women´s March Minnesota


Käykää muuten seuraamassa instagramissa minua, löydyn sieltä lehtinen_emmi. Koitan sitä kautta päivitellä hieman aktiivisemmin päivittäisiä arjen kuulumisia.

Halauksia ja onnea kaikille uuteen vuoteen! P.s; jos olet suuri viinin ystävä, kannattaa olla kuulolla, sillä ihan pian juttua joulun jälkimainingeissa viinivinkeistä 😊

- Emmi


Kommentit